Ympäristö Ojansuut Oy:n logo





Etusivu
Yritys esittely

Veden puhdistus
Vesikasvien leikkaus

Sammaleen leikkaus
Muut työt
Yhteystiedot
Postia





Veden puhdistus

Vesistöjen kemiallinen kunnostus



Olemme suorittaneet vesistöjen kemikaliointia asiantuntijoiden tutkimustulosten perusteella saatujen ohjemäärien mukaisesti. Käsittelyllä sidomme järvestä levää ja fosforikuormaa. Kunnostuksen jälkeen vesi on kirkasta ja uimakelpoista muutamassa tunnissa.



Levitys turbiinivirtaan syvemmillä alueilla



Tietokone tallentaa ajoreitin kartalle

 

Joku II


Käyttöpaikat : pienemmät määrät, ahtaammat paikat
pienet järvet/lammet

 



Ilmiinjärven sinilevää pantiin kuriin 1999

Kokemäen ja Köyliön kuntien alueella sijaitseva Ilmiinjärvi on kärsinyt jo kymmeniä vuosia sinileväkukinnan aiheuttamista haitoista. Vuonna 1999 levän kukinta oli erityisen runsasta. Sääoloista riippuen leväkukinta alkaa eri vuosina eri aikaan. Joka vuosi kukinnan jälkeen ilmenee lisäksi voimakasta pahaa hajua, joka myös haittaa ranta-alueen vakituista ja huvila-asutusta.
- Leväkukinta roihahti käyntiin juhannuksen aikaan ja levää oli järvessä paikoitellen jopa metrin paksuisena sakkana, selvitti Matti Rosvall, jonka kesäasunto sijaitsee Ilmiinjärven Kokemäen puoleisessa päässä.
- Levän kukinta on seurausta ravinteiden lisääntymisestä ja kun Ilmiinjärvi on erittäin kirkasvetinen, pääsevät auringonsäteet herättämään pohjassa olevan levän ja anatamaan sille kasvuunlähtövauhdin.
Ilmiinjärveä saostettiin Kempak 18 -kemikaalia, jota "uitettiin" veteen yhteensä 33.000 litraa - yhtä vesikuutiota kohti ainetta tuli 33 grammaa.
- Aine sitoo fosforia ja estää sitä kautta levän kukinnan - eli tuhoaa leväkasvustoa, selvitti Matti Rosvall.
- Levittämisen ajankohta ei ollut lopputuloksen kannalta paras mahdollinen, sillä parempaan olisi päästy keväällä tehdyllä levityksellä, mutta tilanne järven virkistyskäytön kannalta ajautui niin sietämättömäksi, että anoimme ympäristökeskukselta lupaa operaation suorittamiseksi ja saimmekin myönteisen päätöksen pikavauhtia.


Kuvassa järvi ennen kemikaalin levitystä...



... ja jälkeen.


Klikkaamalla TÄSTÄ saat uuteen ikkunaan Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Ilmiinjärven tutkimustulokset.


Annamme mielellämme lisätietoja toiminnastamme ja olemme valmiita opastamaan ja auttamaan asiakkaitamme yhdessä ympäristöasiantuntijoiden kanssa viihtyisien vesialueiden aikaansaamiseksi.

Ilmiinjärven kesä pelastui Juttu Juttu